Lions Club Toijala/Akaa
ME PALVELEMME
Toiminnassamme näkyy mottomme "Me Palvelemme".
Toimintamme on yleishyödyllistä ja voittoa tavoittelematonta. Aktiviteeteilla kerätyt varat käytetään lyhentämättöminä pääsääntöisesti paikallisten lasten, nuorten ja vanhusten tukemiseen. Haluamme palvella ensisijaisesti ja yhteisöllisesti oman kotiseutumme hyväksi osallistuen toki muös valtakunnallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiinkin.
Alla muutama esimerkki aktiviteeteistamme. Muita esimerkkejä tulevista ja menneistä aktiviteeteistamme on nähtävissä toimintasuunnitelma sekä kuvagalleria alasivuilta.
Klubimme sai uuden hallituksen heinäkuussa 2023
Lions toimintakausi on aina heinäkuun alusta kesäkuun loppuun. LC Toijala/Akaa sai uuden presidentin Rauno Heleniuksesta, kun nykyisin past-presidenttinä toimiva Pekka Törmä luovutti presidentin vitjat Raunolle.
Lahjoitimme Havulinnaan kaksi ruokapöytää
Saimme viestiä, että Havulinnan ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikössä on huonot ruokapöydät. Meiltä pyydettiin apua ja niinpä klubimme lahjoitti kokoontumistilaan kaksi uutta, kotimaista ja laadukasta koivupöytää.
Klubimme hallitus vaihtui
LC Toijala/Akaan hallitus vaihtui toimintakauden 2021-2022 loputtua 30.6.2022 ja uuden kauden alettua 1.7.2022.
Presidenttien vaihtokokous lauantaina 2.7.2022 piti sisällään lounastamisen Lempäälän Vaihmalan hovissa ja illan päätteeksi savusaunomista Knuutilan savusaunalla.
Nykyinen past-presidentti Anttijussi Vikman luovutti presidentin käädyt uudelle presidentille Pekka Törmälle.
Leijonien olutteltta teki odotetun paluun Toijalan Markkinoille 2022
Toijalan Markkinoilla kesäkuun 9.-11. päivä saatiin taas tavata tuttuja myös Olutteltan merkeissä. Koronan vuoksi tätä aktiviteettia ei oltu päästy järjestämään kahteen vuoteen.
Olutteltta sai varsin hyvää palautetta ja sen ilmestymistä toritarjontaan oli odotettu. Vielä kun sääkin helli, niin mikäs oli nauttiessa.
Olutteltta on yksi tärkeä varainhankintamuoto LC Toijala/Akaan toiminnassa.
Reppukeräys ekaluokkalaisille
LC Toijala/Akaa kävi 23.7.2020 luovuttamassa 12 reppua Hope ry:yn ja Osuuspankin yhdessä organisoimaan reppukeräykseen.
Toijalan markkinoiden olutteltta
Varainhankintamme kannalta merkittävin aktiviteettimme on jokavuotinen Toijalan markkinoiden olutteltta. Kesällä 2020 jouduttiin aktiviteetti poikkeuksellisesti perumaan korona-pandemian vuoksi.
Yhteistyö Akaa-Volleyn ja Akaa Futsalin kanssa
Tarjosimme Futsal-elämyksen Ajulantuvan, Sipilän kodin ja Savolakodin asukkaille.
Sydäniskurit
Joulukuussa 2019 lahjoitimme sydäniskurit Toijalan ABC:lle sekä K-Supermarket Akaalle.
Suomi 100v
Suomen täyttäessä 100 vuotta istutimme sen kunniaksi puun Toijalan Nahkialan puistoon.
Hautaristit ja -lyhdyt sankarivainajille
Vuodesta 2002 alkaen on sankarihaudoille syksyisin asetettu talviristit. Marraskuussa 2017 kolme Toijalan Lions-klubia lahjoitti sankarihaudoille kynttilälyhdyt, jotka teetettiin Valkeakosken ammattiopistolla. Paikallinen partiolippukunta Toijalan Eräveikot käy sytyttämässä niihin kynttilät itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona.
KLUBIN OMA TOIMINTA
Aktiviteettien lisäksi klubilla on toki myös omaa jäsenille tarkoitettua toimintaa. Klubimme kokoontuu säännöllisesti kuukausikokouksiin. Klubin toimintakausi on heinäkuun alusta kesäkuun loppuun. Heinä- ja elokuussa vietämme "kesälomaa" eikä klubikokouksia pidetä. Syyskuusta toukokuuhun kokoonnumme joka kuukauden toinen torstai klo 18 pitämään kokousta. Klubin kuukausikokoukset pidetään Allin Pirtillä (Sontulantie 3, Akaa).
Kuukausikokouksessa käsitellään muun muassa klubin tulevat tapahtumat, hankkeet ja aktiviteetit sekä tehdään päätöksiä liittyen erilaisiin yhteydenottoihin (kirjeet, sähköpostit, tapahtumapyynnöt). Osa kokousta on myös yhteinen ruokailu ja jäsenten pitämät esitelmät. Leijonahenkä kokouksissa ylläpidetään myös vapaammilla keskusteluilla ja erilaisilla yllätyksillä.
Kesäkuussa toimintakauden päätteeksi pidetään rennompi vaihtokokous, jossa loppuvan kauden presidentti luovuttaa presidentin käädyt ja tehtävät alkavan kauden presidentille. Tämän hetken presidentin, tulevat presidentit (1. ja 2. varapresidentti) sekä muut klubin toimihenkilöt löydät Hallitus alasivulta.
Kauden aikana viettämään aikaa myös rennommin esimerkiksi pikkujoulujen, Konttorin saunailtapäivän tai keilausillan merkeissä. Klubin tarkempi toimintakalenteri löytyy Toimintasuunnitelma alasivulta.
Klubin oman toiminnan rahoittamiseen ei missään tapauksessa käytetä aktiviteeteilla kerättyjä varoja. Aktiviteettien kuten markkinoiden olutteltan tuotot jaetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Klubin omaa toimintaa rahoitetaan jäsenmaksutuotoilla ja erilaisilla talkoilla.
Vaihtokokous
LC Toijala/Akaa presidentin vaihtokokous 2020 pidettiin 27.6.2020 Saajanmajalla. Kuvassa väistyvä presidentti Timo Leppänen luovuttaa presidentin käädyt kauden 2020-2021 presidentille Kimmo Kuuselalle.
Vierailu Toijalan Veturimuseolle
Kauden 2019-2020 ensimmäinen kuukausikokous pidettiin Toijalan Veturimuseolla. Allin Apu oli järjestänyt kokousruokailun museolle ja ruokailun jälkeen jaettiin edellisen kauden 100 % merkit sekä muut huomionosoitukset ja kiertopalkinnot, Lyhyen virallisen osuuden jälkeen päästiin tutustumaan itse museoon.
Toijalan Lionsklubien keilausilta
Kuvassa toukokuussa 2018 kolmen Toijalan Lionsklubin (LC Toijala, LC Toijala/Akaa ja LC Toijala/Arvo ylppö) yhteisen keilausillan väkeä. Ensimmäisen Toijalan leijonakeilauksen voitti Lasse Nieminen. Yhteisestä keilausillasta on jo muodostunut perinne, joka tosin keväällä 2020 korona-epidemian johdosta jouduttiin jättämään väliin.
KLUBIN KOKOUSPAIKKA
Klubin kuukausikokoukset pidetään joka kuun toinen torstai klo 18:30 alkaen Allin Pirtillä (Sontulantie 3, Akaa).